Miten transtermejä tulisi taivuttaa? Vieraskynässä väitöskirjatutkija Sade Kondelin

Meille Trans ry:hyn on tullut viime aikoina jonkin verran kysymyksiä toimittajilta ja sisällöntuottajilta trans-etuliitteestä ja sen taivuttamisesta sekä kirjoitusasusta. Trans ry:n periaate on lähtökuopista asti ollut ”meiltä meille” -toiminta, joten koko hallitus koostuu transspektrillä olevista ihmisistä. Me olimme yhtä mieltä siitä, että jokainen voi määritellä itsensä kohdalle termit itse ja tuemme täysin jokaisen itsemääräämisoikeutta myös kielellisellä tasolla.

Meillä oli lisäksi yhteneväinen ymmärrys siitä, miten trans-etuliite toimii, mutta emme halunneet perustaa linjaustamme vain omaan fiilikseemme. Kysyimme siis asiasta transtaustaiselta väitöskirjatutkijalta – asiantuntijalta ja kokemusasiantuntijalta, joka käsittelee työssään ja tutkimuksessaan transsukupuolisuutta, tiedontuotantoa ja kieltä. Esittelemme siis ylpeänä Trans ry:n ensimmäisen vierasblogitekstin, jonka on kirjoittanut Sade Kondelin:

Trans mies vai transmies?

Englanninkielisessä transkeskustelussa ollaan nykyään suht tarkkoja siitä, että ihmisistä puhuttaessa ”trans” on adjektiivi ja kirjoitetaan siksi erikseen substantiivista, jota se määrittää. Esim. ”trans woman” eikä ”transwoman” (vrt. ”old woman” vs. ”oldwoman”). Tätä pidetään huomionarvoisena siitä näkökulmasta, että transsukupuolisuus on yksi ihmisen ominaisuus muiden joukossa, eikä se tee ihmisen naiseudesta tai mieheydestä jotenkin olemuksellisesti erilaista kuin cissukupuolisten naiseus tai mieheys on.

Tämä kirjoitustapa on hiljattain alkanut rantautua sellaisenaan ja samoin perustein myös suomen kieleen (”trans nainen” vs. ”transnainen”), ja jotkut ovat ryhtyneet kehottamaan myös muita omaksumaan sen. Englannin ja suomen kielten toisistaan eroavien kielioppirakenteiden vuoksi tässä käytäntö ei mielestäni ole kauhean toimiva:

Suomen kielessä adjektiivit taipuvat substantiivien tapaan luvun (yksikkö/monikko) ja sijan mukaan. Adjektiivin määrittäessä substantiivia – esim. ”punainen (adj.) talo (subst.)” – taipuvat molemmat sanat samalla tavoin. Sanotaan ”punaisessa talossa” tai ”punaista taloa”, ei ”punainen talossa”.

Jos ”trans” siis on suomeksikin adjektiivi, sitä pitää voida taivuttaa luvussa ja sijoissa. Kokeillaan!

Vähän kömpelöä, mutta toimiihan se jotenkuten. Käytin vain muutamaa sijaa esimerkkinä, loput voinee kukin tarpeensa mukaan muodostaa itsekin. Käytännössä en kuitenkaan ole nähnyt kenenkään kirjoittavan esimerkiksi ”transin naisen” tai ”transina naisena” (ja olen melko varma, ettei kukaan ainakaan puhutussa kielessä käytä tällaisia muotoja), vaan erikseen kirjoitettaessakin trans on taipumaton: ”trans naisen”, ”trans naisena” jne. Vaikuttaa siis siltä, ettei kyseessä oikeastaan olekaan adjektiivi, ainakaan suomeksi. Mistä sitten on kyse?

Suomen kielestä löytyy laaja joukko erilaisia ”yhdyssanojen osia”, joita voidaan käyttää substantiivien määrittelyyn hyvin samaan tapaan kuin adjektiivejakin. (Eräät näistä ovatkin adjektiiveja tai adjektiiveista johdettuja muotoja.) Käytännön tasolla ne eroavat adjektiiveista selkeimmin siinä, että ne tavataan kirjoittaa yhteen määrittämänsä sanan kanssa, eivätkä ne tyypillisesti taivu pääsanan mukana.

Osa tällaisista yhdysosista on prefiksejä eli etuliitteitä, jotka eivät esiinny itsenäisenä, vaan liittyvät aina johonkin toiseen sanaan, kuten esimerkiksi lähi-, julki- ja irto-. (Joskin joitain tällaisia muotoja esiintyy hyvin rajatussa käytössä itsenäisinä esimerkiksi vakiintuneissa ja/tai puhekielisissä ilmauksissa, kuten ”tuoda julki” ja ”no se oli semmone aika perus”.) Toiset puolestaan ovat myös itsenäisenä esiintyviä sanoja, joita käytetään yhdyssanojen muodostamiseen perusmuodossa tai taivutettuna, esim. _kylmä_kellari, _tumman_ruskea. Lisäksi joissain tapauksissa itsenäisenäkin esiintyvästä sanasta käytetään yhdyssanassa erityistä muotoa, joka ei sellaisenaan esiinny yksin, esim. _yleis_kokous, _karjalais_nainen.

Näkisin, että suomen kielessä ”trans-” kuuluu melko selkeästi kieliopillisesti tähän yhdyssanan osien laajaan joukkoon. Lähtökohtaisesti se luokittuu prefiksiksi, jollaisena sitä toki käytetään paljon laajemmin kuin vain transsukupuolisuuteen liittyen (esim. transrasvat, transsubstantiaatio jne.). Ihmisiin liitettynä määreenä sen voisi halutessaan tulkita myös transsukupuolinen-adjektiivin erityisenä, yhdyssanoissa käytettävänä muotona.

Ylempänä käyttämäni esimerkkisana, karjalaisnainen, osoittaa mielestäni myös, että adjektiivin tapaisen yhdysosan liittäminen sukupuolta merkitsevään sanaan ei automaattisesti johda käsitykseen laadullisesta sukupuolierosta: emme ajattele, että karjalaisnaisen, suomalaisnaisen, lahtelaisnaisen tai vaikkapa vasemmistolaisnaisen sukupuolet eroaisivat jotenkin olemuksellisesti toisistaan. Niinpä mielestäni myöskin transnainen ja transmies ovat suomeksi aivan kelvollisia muotoja, etenkin kun niiden kirjoittaminen erikseen sopii huonosti yhteen melko perustavanlaatuisen kieliopillisen piirteen kanssa.

Noin yleisesti ottaen olen toki sitä mieltä, että kielen käyttäjät ovat ylin ja ainoa auktoriteetti siinä, miten kieltä käyttävät, eikä kielioppisääntöjen pysyvyys ole mikään itseisarvo. Missään tapauksessa tarkoituksenani ei ole vaatia ketään kirjoittamaan ”transnaista” ja ”transmiestä” yhteen, jos se tuntuu väärältä. Toivoisin yksinkertaisesti, ettei ketään myöskään painostettaisi kirjoittamaan niitä erikseen. Englannin kielellä on kansainvälisessä transkeskustelussa voimakas valta-asema, ja mielestäni on syytä suhtautua sopivassa määrin kriittisesti siihen, millaisia vaikutteita siitä omaksumme.