Aino ei halua tulla kohdatuksi transtyttönä, vaan tyttönä

Sanna on alakouluikäisen Ainon äiti. Perheen yksityisyyden suojelemisen vuoksi molempien nimet on muutettu. Teksti Lyyra Virtanen, kuvitus Viima Äikäs / Surkea.

Sanna-äidin mukaan Aino oli aivan pienestä pitäen halunnut pukeutua mekkoihin ja valita “tyttöjen lelut”. Sitten lapsi alkoi pukea sukupuolikokemustaan sanoiksi – minäkin haluan isona olla äiti, en tykkää, että minua kutsutaan pojaksi. Kun Aino alkoi ilmaista, ettei halua vanhaa nimeä enää käytettävän ollenkaan, äidillekin valkeni pikkuhiljaa, ettei vuosien “prinsessavaihe” ollutkaan mikään vaihe.

Äidin kaipaamat, kokemusta kuvaavat sanat löytyivät myöhemmin Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen ja muiden vertaistuellisten kohtaamisten myötä. Sanna kertoo, ettei Ainolle haluttu tyrkyttää termejä, vaan lapselle haluttiin antaa oikeus määritellä itsensä ja kertoa lähipiirille rauhassa vapaasti, minkä hän itse oli sisällään tiennyt jo pitkään.

Sukupuolta pohdittiin lapsen kanssa muun muassa janavertauksen avulla. Toisessa päässä oli kokemus siitä, että on “tosi tosi poika” ja toisessa “tosi tosi tyttö”. Mietittiin yhdessä lapsen kanssa sitä, että ihminen voi asettua johonkin kohtaan janaa, tai ei välttämättä mihinkään kohtaan ja todettiin että on ihan ok, jos kokemus vaihteleekin. Ainon lisäksi muut perheenjäsenetkin olivat pohdinnoissa mukana miettimässä ääneen, miten kukakin osaltaan tunsi. Aino oli omalla kohdallaan asiasta hyvin varma ja helpottunut, kun häntä viimein kuunneltiin ja hän kuuli, että kokemus on täysin sallittu.

– Vanhempina olemme jälkikäteen soimanneet itseämme siitä, kuuntelimmeko aluksi liikaa asiaa ymmärtämättömien ihmisten ääntä ja rajoitimmeko liian pitkään lapsen olemista. Toisaalta nyt ainakin voimme olla varmoja, että me emme ole ohjailleet hänen ajatteluaan, vaan varmuus kumpuaa syvältä hänestä itsestään – edelleen, Sanna kertoo.

– Lapseni on tyttö ja hän tietää sen itse. Ainoa, joka sen määrittelee, on hän itse. Se ei ole valinta. Se ei ole “halu olla jotain”, vaan se on tieto siitä, että “olen jotain”. Kyse ei ole hänen muuttumisestaan tytöksi, vaan siitä, että me muut olemme korjanneet käsityksemme oikeaksi. Tuntuu todella kummalliselta, että yhteiskunnassamme on rakenteita, jotka epäävät häneltä mahdollisuuden olla mitä on.

Transtaustan piilottaminen suojelee lasta

Kun uutta nimeä alettiin käyttää Ainon ollessa päiväkodissa, nousi asia puheeksi niin päiväkotiympäristössä kuin myös Ainon kaverien vanhempien keskuudessa. Sanna kuvaa, että päiväkodissa uusi nimi ja Ainon sosiaalinen transitio, eli julkisesti tyttönä eläminen, olivat lähinnä ilmoitusasia. Lasten näkökulmasta mikään ei muuttunutkaan, olihan Aino sama tuttu kaveri edelleen. Yksittäisten aikuisten kanssa perhe joutui keskusteluihin, joita Sanna kuvaa “hyvin erikoisiksi”.

– Tämä avasi silmiä, että minun on pakko suojella tätä lasta niin paljon kuin pystyn. Tämän ikäisenä hän ei vielä ole valmis kohtaamaan sitä kylmää kohtelua ja puolustamaan itseään.

Perhe on sittemmin tehnyt yhteisen päätöksen siitä, ettei transtaustaa nosteta esiin. Nykyään alakoulua käyvä Aino on elänyt tyttönä jo useiden vuosien ajan, ja äiti kertoo, että sukupuolen kokemus ei ole muuttunut ajan kuluessa. Aino ei ole halunnut erikseen kertoa luokkakavereilleen taustastaan, ja ainoastaan lähimmät ystävät tietävät asiasta.

Ainon virallinen nimi on saatu vaihdettua oikeaksi, mutta ongelmia tuottaa, kun juridinen sukupuolimerkintä ei vielä vastaa nimeä tai Ainon ulkonäköä. Ulkomaanmatkoilla Sanna jännittää joka kerta, tuottaako esimerkiksi passintarkastus ongelmia tai ahdistavia tilanteita lapselle. Matkakohteen valinnassa on otettava huomioon kohdemaan kulttuuri ja mahdollinen suhtautuminen asiaan.

Normaaliarjessa väärä merkintä on aiheuttanut esimerkiksi lääkärikäynneillä hämmennystä ja väärinsukupuolitusta henkilökunnan puolelta. Ikävintä on ollut avata lapsen taustaa odotushuoneessa muiden asiakkaiden kuullessa, ja joskus Ainoa on jopa kutsuttu väärällä nimellä, kun vanha nimi on jäänyt jostain syystä kummittelemaan järjestelmiin. Sanna kertoo, että Aino on ollut näissä tilanteissa silminnähden surullinen ja häpeissään.

Pelottava ja raskas tulevaisuus

Sannan mukaan Ainoa ei haluta pelotella tulevaisuuden uhkakuvilla, joten esimerkiksi murrosiän tuomista muutoksista ei olla vielä keskusteltu paljoa. Äitinä Sanna on huolissaan siitä, mitä lapsen kasvaessa ja itsenäisyyden lisääntyessä tapahtuu – niin tytön oman sukupuoliristiriidan kuin Ainon arkeen liittyvien, erilaisten kohtaamisten osalta.

Ainon alakoulun opettaja on halunnut kohdella Ainoa samalla tavalla kuin kaikkia muitakin lapsia. Esimerkiksi liikuntatuntien osalta on tehty yhteinen sopimus siitä, ettei tytön tarvitse mennä väärään pukuhuoneeseen eikä kenenkään tarvitse riisuutua muiden edessä. Tytön kasvaessa ja opettajien vaihtuessa voi asia kuitenkin olla toisin, varsinkin kun transtausta paljastuu jo virallisten asiakirjojen perusteella.

– Aino ei varmasti mieti asiaa koko ajan, vaan elää tavallisen tytön elämää. Aikuisena tuntuu siltä, että Ainolla on kannettavana valtava taakka, äiti sanoo.

– Tuntuu todella pahalta tiedostaa, että lapseni on yhteiskunnassamme asemassa, jossa häntä ei edes juridisesti tunnusteta, jossa ympäristö viestii hänessä olevan jotain vikaa ja jossa hän saattaa päivittäin joutua nöyryyttäviin tilanteisiin tai jopa kokemaan väkivallan uhkaa vain siksi, että on oma itsensä. Erikoisinta yhtälössä on, että näiden lasten ja nuorten oikeuksia polkevat ehkä eniten juuri ne ihmiset, joilla ei todennäköisesti lähipiirissään ole asiasta lainkaan kokemusta. En itsekään voi väittää, että ilman omaa kokemusta ymmärtäisin asiasta juurikaan ja ilman asioihin perehtymistä toimisin varmasti edelleen lastani kohtaan väärin. Haluan uskoa, että lisäämällä tietoa saamme aikaan myös ymmärrystä ja turhat pelot vaihtuvat toistemme kunnioitukseen. Siksi pidän tärkeänä, että translasten ja -nuorten elämästä puhutaan ja vältetään mahdollisuus talloa ihmisoikeuksien ja lasten hyvinvoinnin yli ideologioilla.

Lapsien oikeudet on huomioitava

Mitä tarkoittaisi Ainon ja muiden translasten ja -nuorten kohdalla, jos translain uudistuksessa päädyttäisiin hallituksen esittämään 18 vuoden ikärajaan?

– Se olisi kuolemantuomio näille lapsille. Se olisi selkeä kannanotto siihen, että heidän asemaansa ei tulla hyväksymään, eikä heille tulla apua antamaan, Sanna sanoo.

Sannan mielestä lasten oikeuksien huomiotta jättäminen ei olisi missään nimessä neutraali päätös. Se sisältäisi vahvan viestin siitä, että translasten olemassaoloa ei haluta tunnustaa ja heidän jo lähtökohtaisesti haasteellisen arkensa helpottamiseksi ei aiota tehdä elettäkään.

Sanna vetoaa tutkimuksiin, jotka todentavat sitä seikkaa, että ne sukupuoliristiriitaa kokevat lapset, joiden mahdollisuuksia elää koetussa sukupuolessa tuetaan ja jotka hyväksytään ympäristössään, voivat huomattavasti paremmin kuin ne, joiden sukupuolikokemus kiistetään tai tukahdutetaan. Tärkeimpänä käytännön kokemuksessa ovat sosiaaliset rakenteet eli se, että lapsi tulee nähdyksi muidenkin silmissä oikeassa sukupuolessa ja kutsutuksi oikealla nimellä.

Sanna ei translapsen äitinä näe yhtäkään syytä, mikseivät jo pitkään sukupuolikokemuksessaan vahvat alaikäiset saisi vanhemman luvalla tehdä itseään koskevia päätöksiä esim. nimestä ja virallisesta sukupuolimerkinnästä. Käytännössä nämä ovat sosiaalisia ja juridisia merkintöjä, joiden osalta tilanteen niin vaatiessa voitaisi harkita uudelleen ja peruuttaakin. Äiti on sitä mieltä, että jos translasten ja -nuorten oikeudet sivuutetaan nyt, vaikutukset kantavat vuosien päähän.

– Miksi näiden lapsien oikeus olla on vähempiarvoinen kuin kenen tahansa muun? Ihmisoikeuksien tallaaminen on iso viesti näille lapsille siitä, ettei heidän hyvinvoinnillaan ole merkitystä.