Lausunto vanhemmuuslaista
Trans ry on tänään jättänyt oikeusministeriölle lausuntonsa hallituksen esityksestä uudeksi vanhemmuuslaiksi. Uusi vanhemmuuslaki yhdistää isyyslain ja äitiyslain, mutta valitettavasti uudistus jää vain tekniseksi, eikä esimerkiksi transtaustaisten vanhempien asemaa huomioida mitenkään. Hallituksen esityksessä transtaustaisten vanhempien aseman käsittely on ulkoistettu translakia uudistavalle työryhmälle, jota ei ole vieläkään asetettu. Trans ry:n näkemyksen mukaan transtaustaisten vanhempien kohdalla kyse on vanhemmuudesta, ei sukupuolen vahvistamisesta, joten asiasta tulisi säätää vanhemmuuslainsäädännön yhteydessä, ei erillisen lain osana. Yhdistyksen lausunnon voit lukea alla olevan linkin takaa.
Lausunnossamme on keskitytty erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluvia vanhempia koskeviin osioihin. Katsomme, että lakia tulisi kehittää sukupuolineutraaliin suuntaan ja että laissa ei tulisi säätää sukupuolittavista vanhemmuusnimikkeistä. Vanhemmuusnimikkeiden, kuten isän, äidin tai vanhemman, käytöstä tulee päättää perheissä, ei valtion toimesta.
Nostimme lausunnossamme esiin myös Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen linjan vuodelta 2018, jonka mukaan neuvoston jäsenmaiden tulisi tarjota transtaustaisille vanhemmille mahdollisuus rekisteröidä vanhemmuus oikean sukupuolensa mukaan, syntymässä määritellyn sukupuolen sijaan, jonka lisäksi ei-binääristen henkilöiden parisuhteet ja vanhemmuus tulisi tunnustaa ilman syrjintää. Suomi on Euroopan neuvoston jäsen, joten yleiskokouksen vetoomus koskee myös Suomea. Me Trans ry:ssä katsomme, että jos sukupuolittavien vanhemmuusnimikkeiden poistoon ei ole riittävää uskallusta, niin transtaustaisten vanhempien kohdalla vähintä mitä hallituksen on tehtävä on mahdollistaa sukupuolittuneen vanhemmuusnimikkeen korjaaminen oikeaksi sekä henkilön niin halutessa mahdollistaa sukupuolittuneen vanhemmuusnimikkeen korvaaminen sukupuolineutraalilla vanhemmuus-nimikkeellä.
Vanhemmuuslain yhteydessä uudistetaan myös hedelmöityshoitoja koskevia lakeja, jota pidimme lausunnossamme lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Huomautimme kuitenkin, että on varmistettava yhtäläinen pääsy hedelmöityshoitoihin myös pareille, joissa toinen tai molemmat vanhemmaksi haluavat kuuluvat sukupuolivähemmistöön.
Näkemyksemme mukaan uusi vanhemmuuslaki on askel oikeaan suuntaan, mutta aivan liian pieni sellainen. Hallituksella oli mahdollisuus parantaa kaikkien sateenkaariparien asemaa, mutta se päätyi tekemään vain pinnallisen uudistuksen, jossa kaksi lakia yhdistettiin käytännössä muuttumattomina yhdeksi laiksi. Trans ry katsookin, että esityksessä annetut arviot monimuotoisten perheiden aseman paranemisesta sekä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhempien paremmasta kohtelusta ovat liioteltuja eikä uudistus todellisuudessa paranna sateenkaariperheiden tilannetta lainkaan.
Kuvituskuva: Pixabay