Mitä transihmisten tulisi tietää gynekologiasta? Vieraskynässä gynekologi Riina Katainen

Sisältövaroitus: Gynekologia

Myös sote-alan ammattilaiset voivat valitettavasti syyllistyä transihmisten huonoon kohteluun – silloinkin, kun aikomus on hyvä. Tietämättömyys ja ymmärtämättömyys ovat ongelma. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että yhteisöön kuuluvat pelkäävät asiattomuuksia niin paljon, että jättävät menemättä lääkäriin silloinkin, kun se olisi tarpeen. Tämä on erityisen iso ongelma gynekologiassa, sillä monia huolettavat muun muassa sisätutkimukset sekä väärinsukupuolittaminen. Gynekologi ei ole kuitenkaan ”naistentautien” lääkäri, vaan hyvä gynekologi kohtaa potilaan kuin potilaan sensitiivisesti. Kaikilla naisilla ei ole vaginaa, eivätkä kaikki vaginalliset ole naisia. Jotkut syntyvät emättimen kanssa, toisille se luodaan kirurgisin keinoin.

Trans ry:n yhteistyögynekologi Riina avaa tavallisia kysymyksiä ja faktoja gynekologiasta tämänkertaisessa vieraskynässä!

Gynekologilla ei tarvitse ravata säännöllisesti

Toisin kuin monet luulevat, säännölliselle gynekologiselle tutkimukselle ei ole nykyaikana lääketieteellisiä perusteita. Ei siis tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, jos gynekologilla ei ole tullut käytyä. Esimerkiksi hormonihoidon käyttäjien on toki tarpeen käydä säännöllisesti lääkärin vastaanotolla, mutta gynekologista tutkimusta ei rutiiniluontoisesti tarvita.

Gynekologinen tutkimus on tarpeen silloin, kun on jotain oireita, esimerkiksi genitaalien kutinaa, kirvelyä tai kipua, poikkeavaa verenvuotoa tai vatsakipuja tai, jos kuukautiset ovat häiritsevän runsaat tai kivuliaat. Lisäksi gynekologin vastaanotolle voi hakeutua keskustelemaan erilaisista mieltä askarruttavista asioista, mutta gynekologinen tutkimus ei tuolloin aina ole välttämätön. Virtsateiden ongelmat kuuluvat periaatteessa ponnistusvirtsankarkailua lukuun ottamatta urologien hoidettavaksi sukupuolesta riippumatta, mutta gynekologitkin osaavat hoitaa useimmat virtsaputken ja virtsarakon vaivat. Näiden suhteen voi siis hyvin itse valita, hakeutuuko yleislääkärille, urologille vai gynekologille.

Gynekologinen tutkimus pitää yleensä sisällään kolme osaa. Ensin tarkastellaan ulkoiset genitaalit. Tämän jälkeen tehdään spekulatutkimus eli viedään emättimeen metallinen tai muovinen tähystin eli spekula, minkä avulla tarkastellaan limakalvot ja kohdunkaula, mikäli potilaalla sellainen on. Lopuksi tehdään sisätutkimus tunnustelemalla alavatsan elimet siten, että viedään kaksi sormea emättimeen ja tunnustellaan toisella kädellä vatsan päältä. Sisätutkimuksen yhteydessä voidaan havaita myös lantionpohjan lihasten jännitystilat. Tarvittaessa tehdään ultraäänitutkimus. On syytä huomata, että aina ei ole tarvetta tehdä gynekologista tutkimusta kokonaisuudessaan. Jos esimerkiksi tutkitaan vulvan alueella olevaa ihomuutosta, eivät spekulatutkimus ja sisätutkimus ole välttämättömiä.

On täysin luonnollista jännittää gynekologin vastaanotolla käymistä ja gynekologista tutkimusta. Lääkärille kannattaa kertoa pelosta suoraan. Jos asian uskaltautuu kertomaan heti vastaanoton aluksi, voi jo tämä rentouttaa oloa ja tunnelmaa huomattavasti. Kun lääkäri tietää potilaan pelosta, hän voi edetä tutkimisessa erityisen rauhallisesti, potilaan ehdoilla. Mikäli tutkittava pystyy rentoutumaan, pitäisi gynekologisen tutkimuksen olla kivuton. Vaikka säännölliselle gynekologilla käymiselle ei ole lääketieteellisiä perusteita, saa näin toki halutessaan tehdä. Säännölliset käynnit tarjoavat mahdollisuuden luottamuksellisen suhteen luomiseen sen varalle, että jos ongelmia ilmenee, on olemassa lääkäri, jonka luo voi mennä turvallisin mielin.

Hormonikorvaushoidon käyttäjien säännöllinen seuranta on tärkeää

Kuten alussa mainitsin, hormonihoidonkäyttäjien suositellaan käyvän lääkärin vastaanotolla säännöllisesti. Hormonihoidon aloittaneen yksikön tulisi antaa selvät ohjeet jatkohoitoa varten, kun seuranta siellä päättyy. Seurannan voi toteuttaa esimerkiksi terveyskeskuslääkäri, muu yleislääkäri tai yksityisgynekologi. Seurantakäynneillä oleellisinta on sydän- ja verisuonitauteihin liittyvien riskitekijöiden kartoitus. Tähän liittyen seurataan painonmuutoksia ja verenpainetta ja tutkitaan vuoden tai parin välein veren sokeri- ja rasva-arvot. Lisäksi seurataan maksa-arvoja ja hormonihoidon mukaan otetaan mahdollisesti muitakin näytteitä.

Papanäyte (tai 30-vuotta täyttäneiltä vaihtoehtoisesti HPV-näyte) tulisi ottaa viiden vuoden välein kaikilta, joilla on vagina ja jotka ovat sellaisen kanssa syntyneet. Erityisen tärkeää tämä on henkilöille, joilla on kohtu. Solumuutosten riski on kuitenkin todennäköisesti hyvin pieni, jos henkilö ei ole koskaan ollut penisvaginayhdynnässä. Iän mukainen kutsu lähetetään kunnasta riippuen 25- tai 30-vuoden iästä lähtien viiden vuoden välein kaikille, jotka ovat väestörekisterin mukaan naisia. Muut joutuvat olemaan asiassa oma-aloitteisia. Heiltä näyte voidaan ottaa terveyskeskuksessa tai yksityisgynekologin vastaanotolla. Transnaiset voivat perua heille postitettavan ajan.

Transnaisia, joille on tehty vaginoplastia eli muodostettu vagina, seurataan leikanneessa yksikössä 10 vuotta, alkuun tiheämmin, myöhemmin harvakseltaan. Tämän seurannan ulkopuolella myöskään heidän vaginansa ei vaadi säännöllisiä gynekologisia tarkastuksia. Riittää, että tutkitaan, jos ilmenee oireita tai laajennushoitoihin liittyy ongelmia. Mitä tulee eturauhaseen, tutkitaan sekin vain, jos siinä epäillään olevan jotain vikaa. Sen tunnustelu onnistuu vaginan kautta. Vaginoplastian jälkeisen seurantajakson ajan voi ongelmien ilmetessä ottaa yhteyttä suoraan leikanneeseen yksikköön. Mikäli seurantajakson jälkeen haluaa hakeutua yksityissektorille, tulevat erikoisaloista kyseeseen oireen mukaan lähinnä ihotaudit, plastiikkakirurgia, urologia ja gynekologia. Esimerkiksi gynekologien perehtyneisyys aiheeseen riippuu kuitenkin valitettavasti täysin yksilön omasta kiinnostuksesta ja aktiivisuudesta.

Tarvitseeko lääkärin tietää potilaansa sukupuoli?

Itse en näe, että sukupuolella olisi merkitystä ainakaan silloin, kun potilas hakeutuu vastaanotolle gynekologista tutkimusta varten. Lääkärin on kuitenkin useimmiten tärkeää tietää, käyttääkö potilas hormonaalisia valmisteita/onko käyttänyt, ja onko potilaalle tehty genitaalien alueelle kohdistuvia leikkauksia. Halutessaan sukupuolensa saa ehdottomasti lääkärille kertoa, mutta välttämätöntä tämä ei ole. Sukupuolensa kertomalla vähentää toki riskiä tulla väärinsukupuolitetuksi. Monella lääkärillä on esimerkiksi tapana aloittaa käyntiteksti tyyliin ”Kyseessä 26-vuotias nainen….”. Itse en tiedustele potilaideni sukupuolta, mutta olen otettu, jos tämä tieto kanssani jaetaan. En ota myöskään käyntiteksteissä kantaa potilaiden sukupuoleen, mutta myönnän, että ruotsin kielessä tämä meinaa tuottaa välillä hankaluuksia.

Jokaisella on lääkärin vastaanotolla käydessään oikeus tulla kohdatuksi kunnioittavasti. Jos vastaanotolla kohtaa epäasiallista kohtelua, riippumatta siitä asioiko yksityisellä vai julkisella sektorilla, voi asian tiimoilta ottaa yhteyttä kyseisen palvelun tarjoajan potilasasiamieheen, jonka tehtävänä on edistää potilaan oikeuksien toteutumista.